Miks mä en laihdu? (14. päivä, -0,7 kg)

Tässä postauksessa mä esittelen mun laihismokat, sen lisäks että kerron, miten sujuu. Eli käyn läpi omalta osaltani ne tyhmät yritykset laihtua, joita varmasti jokainen nainen on joskus kokeillu, ja päätyny pahimmillaan entistä painavammaks tai hirveen huonoon kuntoon sekä henkisesti että fyysisesti.

Toinen viikko takana. Tää viikko oli selkeesti ekaa vaikeempi. Hirveesti teki koko viikon mieli herkkuja, vaikka nälkä ei ollukaan. Keskiviikon kauppareissulla sorruin light-cokikseen ja xylitolpastilleihin. No ei silleen paha, mutta kun mä en haluais syödä hermomyrkkyjä, ja tulee pikkasen huono olo kun vetää askillisen xylitolpastilleja herkkunälkäänsä. Yöks. Päätin keskiviikkona, etten halua kärvistellä näin vielä puoltatoista viikkoa, joten sunnuntai sai olla suunniteltu herkkupäivä. Siitä ei tuu morkkista, kun sen päättää etukäteen, sen sijaan että repsahtais samana iltana.

Herkkupäiväpäätökseen vaikutti myös se, että lastenvaatekutsukausi käynnistyy Nosh-kutsuilla sunnuntaina, ja tiedossa ois melko vaikee koetus herkkujen keskellä. Joten otin viikon painon maanantain sijaan jo sunnuntaiaamuna, ja ostin kaikkia himoitsemiani herkkuja, joita söin itteni ähkyyn niin, ettei varmasti vähään aikaan tee mieli. Aineenvaihdunta sai hyvää buustia ja mieli vapautu taas vähäks aikaa. Seuraava herkkupäivä olkoon Pomp de lux -kutsujen aikaan ;).

Oon huomannu aiemmilla kerroilla, että 2 viikkoo on mun kropalle hyvä väli herkutteluun, jos haluaa edistyä tehokkaasti, eli sen 0,5-1 kg viikossa. Kerran viikossa pidetystä herkkupäivästä mun paino nousee sen verran, että sen tiputtamiseen menee 3 päivää, ja mun motivaatio menee. Kolme viikkoo taas on henkisesti tosi pitkä aika, ja aineenvaihdunta alkaa himmailemaan. Täähän on varmasti tosi yksilöllinen juttu, eli kokeilemalla oppii itelle parhaan tavan. Laihiksen jälkeen kuitenkin kerran viikossa on ehdottomasti mulle ok.

20351357703_5288bbb0c9_b

Mä oon joutunu muutaman kerran elämässäni tiputtaan painoa reilummin. Ekan kerran se tapahtu noin 25-vuotiaana, kun oli vaan pikkuhiljaa kertyny kiloja, ja halusin niistä eroon. Seuraavat kaks kertaa oli raskauksien jälkeen. Ja nyt mä toivon et tää on vika kerta, kun tälläseen isompaan projektiin tarttee ryhtyä.

Oon siis ehtiny testata toimivan elämäntavan lisäks myös ne tavat, joilla painonpudotus ei oo onnistunu. Nyt mä esittelen mun tekemät ”laihismokat”, joiden aikana on tullu ihmeteltyä, miks tää ei toimi, ja pahimmassa tapauksessa on vaan läskin määrä lisääntyny. ÄLKÄÄ SIIS KOKEILKO NÄITÄ KOTONA, TAI MISSÄÄN MUUALLAKAAN.

 1. Ihmedieetit

Näistä erilaisista ihmedieeteistä oon kokeillu mm. kaalikeittokuuria, pussikeittokuuria ja sairaaladieettiä. Voin uskoo, että sairaalaolosuhteissa tai vaikeissa tapauksissa nää toimii, mutta musta ne ei oo hyvä ratkasu suht. normaalipainosella ihmisellä. Ekan kerran kokeilin sairaaladieettiä ylppäreiden aikaan, ja voin kertoo että ei ollu hyvä idea jaksamisen kannalta. Paino toki tippu sen 7 kg, mutta nyt lasten kanssa ja vanhempana en mitenkään pystyis enää siihen, olin ihan kalpee haamu itestäni. Monien ongelmana on myös se, et paino tulee takas, kun pysyvää muutosta ei tee. Ja näillä dieeteillä ei kukaan voi olla ikuisesti, joten jotain muuta on tehtävä ihan jokaisessa tapauksessa.

 2. Pelkkä liikunnan lisääminen

Oon joskus lisänny liikuntaa, mutta jättäny ruokavalion huomiotta. Tässä piilee se vaara, että kun liikkuu enemmän, on myös enemmän nälkä, ja sortuu kaikenlaisiin herkkuihin ja isoihin annoksiin. Siihen kun vielä lisää sinänsä positiivisen asian, eli lihaskasvun, saattaakin massa kasvaa hirveetä vauhtia sekä lihas- että läskipuolella. Luin jostain, et 70% painonhallinnasta on kiinni syömisestä, eli kandee ehdottomasti hoitaa ruokavalio ensisijaisesti kuntoon, jos haluu laihtua. Liikunta on tietty terveellistä joka tapauksessa.

 3. Pelkkä kalorien laskenta

Oon syöny monta vuotta Painonvartijoiden ohjelehtisen mukaan, eli laskenu pisteitä. Oon myös laskenu kaloreita ihan suoraan mm. kalorilaskurin eli sulamon avulla. Tavoitteena molemmissa on ollu noin 1200 kcal/päivä, eli melkein sama mitä nyt tulee syötyä. Sinänsä toimiva juttu, mutta mulla ongelmaks muodostu se, että valitsin ruoka-aineet tosi huonosti. Eli jätin illalle herkkuja, ja vedin päivät ihan nääntymällä. Jaksaminen oli heikkoo, ja nälkä johti mässäilyyn, eli vedin ihan hallitsemattomasti niitä herkkuja, ja siitä seuras jojoilua ja hirvee morkkis.

Tässä nykyisessä ruokavaliossa parasta on se, että mä syön tosi puhdasta ruokaa, päivät jaksaa tosi hyvin ja nälkä ei oo päässy vielä yllättämään, kun saa syödä muutaman tunnin välein. Mulla on siis hyvä 5 aterian perusrunko, jota voi muokkailla omien mieltymysten mukaan vähän. Tällä tavalla voi siis oikeesti elää koko loppuelämänsä!

Minkälaisia laihismokia te ootte tehny?

9110667917_7603def0b2_b

 

photo credit: Cereal heart on placemat via photopin (license)

photo credit: June 22, 2013 at 05:38PM via photopin (license)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s