Mehiläismyrkkyä aknearpien hoitoon?!

Moi, mä oon Satu ja mulla on aknearpia kasvoissa. Etenkin poskissa ja ohimoilla ja leuan sivuilla. Enkä kestä sitä. Oon valmis kokeilemaan mitä tahansa päästäkseni niistä eroon. Mehiläismyrkkyä, laseria, kirurgiaa, mitä tahansa. Ensimmäisenä kokeilussa on tällä hetkellä meneillään oleva mikroneulaussarjahoito, joka toteutetaan yhteistyössä Salon Miyabin kanssa. Liity mukaan matkalle, jonka päätepisteenä on arveton iho!

Ekan hoitokerran kuulumiset löydät täältä, ja toisen kerran täältä. Käyn Salon Miyabissa kuuden kerran sarjahoidossa, jotta mun aknearvet saatais vähän loivenemaan. Eilen oli kolmannen kerran vuoro. Harmi kun oli hoitohetkellä vähän näppylöitä, tuloksia on vaikeempi kuvasta verrata.

Mutta siis aiempien kertojen jälkeen oon huomannu selkeitä muutoksia esim. ihohuokosten koossa. Nyt ennen kolmatta kertaa tajusin yhtenä päivänä peiliin tuijotellessa, että toinen poski, jossa arvet on matalampia, on nyt sileämpi, eli arvet on kuin onkin tasottunu. Ei mitään radikaalia, mutta ehdottoman positiivista. Toisessa poskessa, missä arvet on syvempiä, en huomannu yhtä selvää muutosta.

Tässä kuva ennen jokaista hoitokertaa:


Nyt kolmannella kerralla Salon Miyabin Katri totesi, että voidaan lisätä taas neulojen pituutta, koska aiemmilla hoitokerroilla iho on kestänyt hyvin, ja parantunu nopeesti. Herkkään otsa-alueeseen käytettiin 1 mm pitkää neulaa, mutta poskille 1,75 mm pitkää, 2 mm on siis maksimi jolla Katri hoitoja tekee.

Täytyy sanoa, että ekan kerran neulaus tuntu aika reippaasti, ja hoidon jälkeinen naamio tuli tosiaan tarpeeseen. Naamion vaikutusajan lopussa kirvely alko kumminkin jo helpottaa, ja kotimatkalla ei tuntunu enää missään. Toivottavasti pidemmät neulat tehos arpiin tehokkaasti :). Ainakin naama oli punasempi kun aiemmilla kerroilla, kuten voitte huomata alla olevasta kuvasta! Eli jotain on siis tapahtunut ihossa! Suosittelen ehdottomasti käymään Katrin hoidossa, jos aknearvet häiritsee elämää! Se ei oo mikään taikakeino, mutta ne arvet oikeesti loivenee!


No sit se mehiläismyrkky!

Katri väläytteli mulle, että ens kerralla kokeillaan laittaa mikroneulauksen jälkeen mehiläismyrkkynaamio, sitä mä odotan innolla 😀 Sen pitäis olla anti-ageing -tyyppinen naamio. Kirjottelen siitä siis seuraavan hoidon yhteydessä! Mut ei voi olla tehotonta kamaa, jos kerran mehiläiset on ollu siihen aineeseen tyytyväisiä miljoonia vuosia 😀

Liity seuraajaksi blogissa, Facessa(klik) tai Instassa(klik), mikäli mehiläismyrkyt ja arpien hoito kiinnostaa, päivityksiä nimittäin luvassa syksyn mittaan muiden kauneuspostausten lisäks!

Artikkelikuva:photo credit: bee via photopin (license)

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Mehiläismyrkkyä aknearpien hoitoon?!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s