Museossa lasten kanssa – Kansallismuseo

Sain Kansallismuseolta (klik) kutsun mennä tutustumaan uuteen Renesanssi. Nyt! -näyttelyyn (klik), ja tarjolla oli myös ohjelmaa lapsille, joten tottakai suuntasimme etelänreissulla myös Helsinkiin.




Kun tultiin museolle, niin lähettiin ensimmäisenä tytön kanssa tutustumaan Kansallismuseon Työpaja Vinttiin, joka on (pääasiassa kouluikäisille) lapsille suunnattu näyttely, jossa lapset pääsee leikin kautta tutustumaan Suomen historiaan.

Meidän 4-vee viihtyi Vintillä 3 tuntia, ja olis vielä halunnu jäädä. Voin siis todellakin suositella! Tunnin kerkesin siellä itekin puuhastella, ja osa tehtävistä oli aikuisellekin haastavia – vankasta ikeataustasta huolimatta hirsimökistä muutama ylimääräinen palanen…:D


Tilassa on myös oikeen kokoinen hevonen, jolla pääsee kokeilemaan ratsastamista. Tällä kertaa sinne oli myös varattu lastenhoitaja leikittämään lapsia sillä aikaa, kun äiskä kiersi näyttelyt ja kävi brunssilla.

Heti kaupan luota löytyi renesanssiteoksia modernisti tulkitseva History never sleeps -näyttely, joka on Hannu Palosuon käsialaa.

En yleensä voi osallistua opastetuille kierroksille, kun lapset on mukana ja niillä on vähän eri tempo. Nyt nautin siis sitäkin enemmän. Menkää oppaan kanssa kiertämään näyttely, jos vaan mahdollista!

Näyttelyssä on yksi aika kiinnostava parivaljakko, aviopari joista on maalattu muotokuvat, ja myös muutama naistaiteilijan teos, joista on kiva kuulla lisää. Mahtava lisä näyttelyyn oli vanhat haarniskat, joita tauluissakin vilahtelee.
Lopussa oli mun ehdoton lemppari koko näyttelyssä, ihan mielettömän friikki Luca Mombellon paratiisiteos, jossa kehyksiäkään ei ollu jätetty rauhaan.

Käykää jengi kattomassa renesanssitaidetta, näyttely on avoinna 15.1.2017 asti!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s