DIY Rosetit kattoon

Kun me muutettiin tänne 30-luvulla rakennettuun kämppään, jossa on normaalia korkeemmat katot, halusin ehdottomasti korostaa niitä. Yks tapa tehdä se on tietenkin valita näyttävät ja tarpeeksi suuret valaisimet. Mutta koska ”more is more”, päätin että katto kaipaa lisää koristetta.

Olohuonetta ja ruokailuhuonetta reunusti jo valmiiksi hillityt kattolistat, mistä päättelin, että katossa on mahdollisesti alun perin ollu jonkin tyyppiset rosetit, jotka on sitten myöhemmin poistettu, kun asuntoa on muutenkin remontoitu lähivuosina modernimpaan suuntaan. Budjetti oli pieni, joten ihan ”oikeita” rosetteja meillä ei ollu varaa teettää. Mutta onneksi on Bauhaus.

Bauhausista löytyy styroksista valmistettuja rosetteja useammassakin koossa, ja meille valikoitui 50 cm läpimitaltaan oleva Emilia-malli (klik). Pienempi malli miellytti tyylillisesti enemmän silmää, mutta se olis näissä huoneissa jääny ihan säälittävän pieneks, eli huoneen koko täytyy valinnassa huomioida.

fullsizeoutput_2610

Rosetti täytyy ennen kattoon kiinnitystä maalata useampaan kertaan. Suosittelen tähän hieman paksumpaa maalia, esimerkiksi mattaa huonekalumaalia (sen sijaan että käyttää tavallista seinämaalia, jota joutuu vetämään pintaan aika (piip) monta kerrosta).

Maalin kuivuttua rosettien keskustaan on leikattava aukko, jonka kautta lampun kiinnitys onnistuu. Suosittelen leikkaamaan kuumalla terävällä veitsellä niin pienen aukon kuin mahdollista, jotta valaisimen kannalla saa peitettyä sen kauniisti (sen sijaan että vetelee kerralla yhden melko epätasaisen ja ison reiän, jota täyttyy peitellä erilaisilla ikean ylijäämämuovilevyillä ja silikonilla).

Mun sisustusmaun ytimessä on vanhan ja uuden yhdistäminen. Sellanen art deco -henkinen ”mid-century -modern”, yhdistettynä tuoreisiin trendeihin. Nää rosetit sopii meidän sisustukseen ihan täydellisesti, ne henkii vanhaa aikaa, mutta silti yleisilme on tosi kevyt ja moderni, eikö vaan :)?

IMG_0381

IMG_0383

 

Kefiiri – tehokas ja halpa DIY probiootti

Mä oon nyt pari kuukautta juonu säännöllisesti ite ”kasvattamaani” maitokefiirijuomaa, ja se tosiaan on kohentanu mun vatsan toimintaa ja hyvinvointia. En oo ikinä ollu mikään perinteinen viherpiipertäjä (käytän sanaa ehdottoman positiivisessa merkityksessä), mutta sen jälkeen kun tutustuin tarkemmin probiootteihin alkuvuodesta, päätin että teollisten valmisteiden käyttö saa mun osalta riittää, kun parempiakin vaihtoehtoja on.

Vinkki: Testaa ensin kaupan valmiita kefiirijuomia, niin totut kefiirin makuun! Makuina löytyy esim. Valiolta vähäsokerisempi persikka ja makeempi vadelma!

Tutkimusten aikana opin, että monet teolliset maitohappobakteerivalmisteet ei oikeesti pääse edes suolistoon asti, vaan tuhoutuu ruoansulatusjärjestelmän myllerryksessä, eikä ne myöskään jää muokkaamaan suoliston bakteerikantaa, vaan kuolee melko nopeesti. Tästä aiheesta löytyy googlettelemalla paljon tietoa suomeksi ja englanniksi, joten go ahead jos kiinnostaa, mut lähteiden kanssa pitää olla tarkkana.

Päätin siis löytää mahdollisimman halvan ja tehokkaan luonnollisen probiootin lähteen, ja tutkimustyön tuloksena päädyin kefiiriin. Kerran sen hankittuaan sitä voi käyttää periaatteessa ikuisesti. Se lisääntyy jatkuvasti, eli voit jakaa sitä kaverille tai heittää ylimääräiset pois. Kefiirejä on erilaisia, mutta ite päädyin maitokefiiriin, koska tykkään maidosta ja se kuuluu osaksi ruokavaliota muutenkin.

Kefiirin valmistukseen kotona tarvii:

kefiirin siemeniä
maitoa
kannellisen lasipurkin
siivilän
muovisen lastan
kannellisen säilytysastian valmiille kefiirijuomalle

Kefiirin siemenet tilasin googlehakuun ekana ilmestyneestä saksalaisesta verkkokaupasta n. 20 eurolla, ja se tuli kotiin parissa viikossa hyvässä kunnossa. Alussa siemenet piti huuhdella siivilän alla kylmällä vedellä ja laittaa puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin pieneen määrään maitoa, ja eka satsi piti 2 vuorokauden päästä heittää pois varmuuden vuoks.


Kefiirijuoman valmistus on simppeliä: Kerran päivässä (tai joka toinen päivä) purkin sisältö kaadetaan siivilän läpi säilytysastiaan. Lastan tai lusikan avulla saa tiristettyä kaikki nesteet tehokkaammin. Siivilään jääneet kefiirinsiemenet huuhdellaan viileellä vedellä, ja laitetaan takaisin hyvin pestyyn lasipurkkiin maidon (ite laitan n. 0,5 l) kera, ja kansi päälle. Lasipurkki säilytetään huoneenlämmössä valolta suojattuna. Valmis juoma sekotetaan ja laitetaan halutessa viilenemään jääkaappiin. That’s it.


Jos haluaa hifistellä, niin kefiirisieni ei tykkää metallista, eli voi hankkia kaikki välineet muovisina. Ja kefiirin täytyy saada ilmaa, joten purkin ja kannen väliin voi laittaa suodatinpussin, varsinkin jos purkki on pieni. Maidoksi kelpaa vaan oikee maito, ja parhaita on raaka-, luomu- ja täysmaidot, mistä nyt sit tykkää.

Valmis kefiirijuoma maistuu vähän kirpeeltä viililtä. Sitä voi käyttää sellaisenaan tai esimerkiks kastikkeisiin, puuron seassa, ja erilaisiin smoothieihin. Ite oon laiska, joten blendaan sen vaan vähän paremman makuseks Valion kefiirijuomalla. Enkä tosiaan koristele yrteillä.

Kefiiri on myös erittäin kätevä lemmikki. Se on helppohoitonen, sille ei helposti allergisoidu, ja sen voi laittaa loman ajaks vaan jääkaappiin odottamaan kotiinpaluuta. Unohda hamsterit ja kotilot ja ota kefiiri!

Ootko jo kefiirin omistaja, tai onko sulla muita hyviä vinkkejä probioottien lähteeksi?

Megavolyymit käytännössä?

Megavolyymiripsistä kirjoittelin ekaa kertaa jokin aika sitten, ja perustietoa megavolume-pidennyksistä verrattuna tavallisiin volyymipidennyksiin löydät täältä (klik). Pääsin itse testaamaan megavolyymejä, kun Katri halusi treenata tätä uutta tekniikkaa. Nyt sitten kuukausi laiton jälkeen haluan jakaa teille huolto- ja käyttökokemuksia.

Kokonaan megavolume-tekniikalla tehtyjä ripsiä ei varsinaisesti huolleta lainkaan. Niiden pysyvyys on normaalia parempi, kun ripsi ympäröidään kuiduilla vastakkaisista suunnista. Ripset siis käytännössä aina tehdään kokonaan uudestaan asiakkaan omien ripsien kasvuvauhdin mukaan.

Mulle laitettiin kuitenkin vain osa kuiduista megavolume-tekniikalla, joten kävin normaalisti Salon Miyabin (klik) Katrilla ripsihuollossa n. 4 viikkoa ripsien laitosta. Väliä olisi voinut venyttää vielä ripsien kunnon puolesta, yleensäkin mun huoltoväli on n. 1 kk, mutta pääsiäinen ja työaikataulut asetti omat haasteensa. Huollon jälkeen ripset näytti tältä, ja olin tosi tyytyväinen (älkää välittäkö runsaasta poskipunasta :D):

Mulle tehtiin sekä pidennys että huolto 8-11 mm pitkillä ja 0.5 mm paksuisilla kuiduilla. Megavolumet tehdään yleensä lyhyillä kuiduilla niiden pitkän keston vuoksi. Ite tykkään muutenkin siitä, että kuidut on lyhyitä, koska sillon ne ei huoltovälin lopussakaan sojota minne sattuu, ja ne pysyy mulla paremmin siisteinä. Näyttävyyttä on kuitenkin, kun ripset on tuuheammat. Ripsiä on ollu yhtä helppo putsata ja harjata kun tavallisiakin, eikä neljässä viikossa ehtinyt tulla isoja aukkoja ripsiin niiden irtoamisen vuoksi.

Ens kerralla tarkotus on kokeilla 0.7 mm paksuisia kuituja, jollon ripset on vieläkin tuuheammat! Se sopiikin hyvin kevään juhlia ajatellen 😉

Onko teillä kokemuksia megavolume-ripsistä?

Me <3 Balmuir <3 Oulu

Oulusta kotoisin oleva Balmuir avasi helmikuussa 2017 valtavan liikkeen Oulun keskustaan. Mua pitkään vähän epäilytti mennä sisälle, koska se oli jotenkin niin vaikuttava ja hieno, ja mä aattelin et se on varmaan liian hieno mulle.

Mut maaliskuussa mä päätin, että nyt on aika tukee paikallista liiketoimintaa, ennenkun keskusta tyhjenee kokonaan. Ja osittain myös itsekkäistä syistä. Menin sisään, ja kiersin alakerran tuskanhien vallassa, joka mulle aina tulee kun tulee materia-ahdistus. Poistuin tyhjin käsin, mutta pitkän mentaalisen ostoslistan kanssa.


Seuraavalla kerralla, ekana aurinkoisena kevätpäivänä kävin ostamassa silkki&puuvillahuivin värissä silver pink, ja huonetuoksun (jonka ostosahdistuspaniikissa otin väärän tuoksusena, mutta on toikin ihan ok :D). Ja sitä seuraavan kerran kävin jo viikon päästä haalimassa alennuksesta lisää kynttilöitä, ja kylppäriin tyylikkään saippuan ja käsivoiteen (Meadow tuoksuu niiin hyvälle).


Kaikkien oululaisten kaupunkikulttuurin tukijoiden kantsii mennä NYT ostamaan kympillä(!) ihania laadukkaita ja ylellisiä kynttilöitä kaikille jotka ansaitsee tuliaisen. Huonetuoksut oli kanssa alessa, ja siellä oli myös ihan sikana alennushuiveja ja muita tuotteita. Ja palvelu oli ensiluokkaista, kiitos! (Ja tää EI oo maksettu mainos :))

Kauneusvinkki: megavolyymiä ripsiin ja huuliin!

Musta on ihana saada keväisin vähän boostia ulkoiseen olemukseen, ja tässä postauksessa esittelen uusimmat hyviksi todetut vinkit siihen, miten saa nopeesti volyymiä ripsiin ja huuliin! Ensin räpsyt, ja postauksen lopussa vinkki täyteläistävään huulikiiltoon 😉

Ootte ehkä huomannu, että postaustahti on hieman hidastunu, mikä johtuu mun uudesta (aivan ihanasta) kauneusalan työpaikasta. Mutta blogi jatkaa ehdottomasti edelleen, ja aihepiirit pysyy edelleen kaikenlaisessa tuunauksessa, eli sisustuksessa, DIY:ssä ja kauneudessa, mut aiheet tulee varmasti laajentumaan ihan itsestään myös kosmetiikan ja varsinkin luonnonkosmetiikan puolelle. Myös terveysaiheiset postaukset on työn alla. Ja kevääksi järkätään tietysti kauneusarvontaa taas 🙂

Mut nyt sit niihin ripsiin sitä VOLYYMIÄ! Toinen mun suosikkiripsiteknikoistani, eli Salon Miyabin (klik) Katri, teki mulle ihan huikeet ripset muutama päivä sitten. Ripsienpidennysten uusimpia tuulia on megavolume-tekniikka, joka on vähän niinku ripsien Rolls Royce. Sillä saadaan tehtyä tosi näyttävät ripset kerrostamalla ripsiin kiinnitettäviä kuituja. Katri halus kokeilla tätä tekniikkaa myös mulle.

Mitä eroa on volyymipidennyksellä ja megavolume-pidennyksellä?

Volyymipidennyksessä yksittäiseen ripseen kiinnitetään yksi viuhka, jossa on haluttu määrä kevyitä volyymikuituja, yleensä 2-6 kpl. Megavolumessa viuhkoja kiinnitetään kaksi, eli yksittäinen ripsi ympäröidään niillä joko sivuilta (Mirror-tekniikka) tai ylä- ja alapuolelta (Sandwich-tekniikka).Megavolume -pidennysten teko kestää jonkin verran kauemmin kuin tavallisten volyymiripsien, koska kuitujen määrä on tiheämpi.

Megavolume -tekniikkaa ei voi käyttää kovin hentoihin ripsiin, joten käytännössä on usein järkevää sekoittaa volyymi- ja megavolume-tekniikoita kunkin asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Näin tehtiin myös mulle.

Eli pieni osa näistä mun uusista pidennyksistä on nyt ensimmäistä kertaa megavolume-tekniikalla tehtyjä, ja suurin osa tavallisella volyymitekniikalla. Megavolume -tekniikassa käytetään vähän lyhyempiä kuituja kuin volyymitekniikassa, eikä varsinaista huoltoa tehdä, vaan ripset irtoaa kasvukauden päätteeksi, ja uudet pidennykset kiinnitetään uusiin kasvaneisiin ripsiin. Huollosta on tulossa myös oma postauksensa, joten pysy kuulolla 🙂

Lopuksi mun vinkki huulia oikeesti täyteläistävään huulikiiltoon: GlamGlow:n Plumprageous Lip Gloss Treatment -huulikiilto! Ihan huipputuote, ja hyvä hinta-laatusuhde. Vaikuttavina aineina on inkivääri ja minttu, ja pienen kihelmöinnin jälkeen huomasin selkeesti pienen täyteläistymisen. Lisäks GlamGlow:n kiilto on mun mielestä hyvin pysyvää.

Vastaava tuote löytyy myös mattana, ja molempia voi käyttää yksistään tai pohjustajana omalle lempparituotteelle. Omani ostin Sokokselta (klik). Eikä tätä mainosta oo muuten mitenkään sponsoroitu :))

*ripset saatu yhteistyönä

POMPinko inNOSHta?

Tehdääs tällänen integroitu vaatepostaus Pomp de luxin ja Noshin SS17 -kausista. Nykyäänhän molemmista saattaa löytyä myös äideille (ja iseille) vaatteita, eli lastenvaatepostauksesta ei voi enää puhua. Pompille tuli tänä keväänä uusi kokoluokka, ja kyllä, osa mahtuu jopa L-kokoisille naisille :D!

Pompeista innostuin kyllä ihan tuttuun tapaan. Osasta vaatteita sain jopa napattua kuvan päällä. Kuvien tyttö 103 cm pitkä, vaatteet 110/116 ja isompi poika 126 cm, vaatteet 134/140. Pienempi poika jää arvailujen varaan, kun ei se pysy yhtään paikallaan, mutta kai se on n. 90 cm 😀

Ensinnäkin Darlington Jr tyllimekko oli ihanaa vaihtelua aiempien kausien palloihin:


Tyttö sai myös useamman eri kesämekon 110-116 koossa, joista harmi kyllä yksi oli malliltaan vähän liian nafti kesää ajatellen:


yks taas ihan liian väljä:


mutta onneksi yksi sopivakin tuli tilaukseen, eli Kidal Jr Dress:

Kuten huomaatte, tytön lempiväri on liila, ja suurin osa vaatteista tulikin sen värisinä. Baletti -t-paita eli Grafton Jr T-Shirt tuli jäädäkseen:


Samoin ihana tunikamainen kultaprinttinen Alor Jr T-Shirt. Tää on täydellinen tytölle joka haluais aina olla mekossa, mutta se tuntuu haalarin sisällä inhottavalta!


Aluspaitasetti eli Baja Jr lähenteli jo tunikapituuksia, mutta helma vaan hameen alle ja menoksi!


Lisäksi lapsille tuli mustat kuorihousut, joiden lahkeissa oli kuminauhan lisäksi kätevä kiristettävä tarra. 

Pojille tilasin siistimpää vaatetta, lähinnä mallistojen samistelujuttuja. Molemmille tuli Rivera -housut värissä taupe, ja sit nää mitä sain kuvattua ennen kilareita, eli lyhythihaset yläosat, Mocao Lt Bodyn ja Sevilla Yo Shirtin:


..ja juhlavammat pitkähihaset yläosat, eli Scofield -farkkupaidat:


Sit, mikä oli ihan huipuinta, tällä kaudella oli pikkupojille samanlainen collegetakki, minkä tilasin viime kaudella isommalle pojalle. Materiaonnea. Kiitos vaan sponsoreille!

P.s. Mäki sain vaatteita, nimittäin Pompin Cebu Yo Dressin mustana koossa 170, sopii täydellisesti! Ja Noshilta jäi käteen – tai siis jalkaan ja kaulaan – collegehousut ja huivi. Ihan täydelliset kevätkävelyille! Joutsen-kuvioinen paitakin kävi kokeilussa, mutta se oli jotenkin tätimäinen mun päällä, vaikka kuosi onkin ihana. Mut tää huivi on täydellinen!

Maailman siistein kissanvessa

Kissanvessan sijoituspaikka on jokaisen kissanomistajan elämässä ehdottomasti se vaikein ratkasu. Kylppärin tai vessan pitää olla iso, että se mahtuu sinne. Muualla kämpässä se näyttää rumalta ja haisee pahalta. Ja sit on vielä lisähaasteita jos on lapsia, sinne hiekkaanhan on kiva mennä räpeltämään ja maistelemaan.

Mulle on tärkeetä että kissanvessa integroituu sisustukseen eikä oo koko ajan kakkakikkareita näköpiirissä. Edellisessä asunnossa meidän kissanvessa oli Ikean halvimman Fullen-allaskaapin sisällä kylppärin pesualtaan alla, ja se oli ihan toimiva ratkasu. Mut nyt kun tähän asuntoon on tarkotus jäädä pidemmäks aikaa ja on aika lailla vapaat kädet, aloin kehitteleen kustomoitua ratkaisua. Meillä on kuitenkin tosi pieni kylppäri ja aivan minimaalinen wc, joten piti keksiä jotain ihan uutta.

Avuksi tuli jälleen kerran taitava appiukkoni, joka hitsaili rosterista tarkkojen suunnitelmien mukaan kuivaavan pesukoneen kestävän kehikon, jonka sisälle mahtuu kissan hiekkalaatikko. Kiitos vaan taas 🙂 

Kehikon sisällä on irrotettava rosterinen taso hiekkalaatikolle, ja Ikean Bestå-sarjan korkeakiilto-ovet itse fiksatulla irrotettavalla kiinnitysmekanismilla. Puhdistus on siis helppoa, mutta lapset eivät pääse hiekkaan käsiks. Kisu mahtuu seinän puoleiselta avonaiselta sivulta asioimaan.


Eka pesukerta jännitti, mutta kehikko kestää loistavasti linkouksen, ja Kisukin oppi uuden vessansa käytön moitteettomasti. Ja kaverit ihmettelee missä meidän kissanvessa on. Lähes täydellistä. Suunnitelmissa on vielä hiekkaa keräävän kumimaton hankinta, jotta hiekka ei kulkeudu tassuista lattialle asti.


Miten teillä on kissan asiointi ratkaistu?

Kirjavinkki: Geir Tangen – Maestro

Sain tällä kertaa ahmittavakseni ennakkokappaleena Geir Tangenin Maestron, joka tulee kauppoihin 27.2.2017. Saat oman kappaleesi esimerkiksi suomalainen.com -verkkokirjakaupasta (ei mainoslinkki).


Maestro on erilainen dekkari. Oma lemppari on tähän asti ollut Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut, se oli ensimmäinen todella suuren vaikutuksen tehnyt jännäri. Maestrossa on jotain samaa, sellasta vääjäämätöntä ja suunnitelmallista hyytävyyttä.

Ja murhaajan mielenliikkeiden kuvailu nyt vaan on aina niin kiehtovan karmivaa. Teoksessa otetaan myös hyvin huomioon rankkojen tapahtumien aiheuttamat psyykkiset vauriot, joilla on oma roolinsa tapahtumien etenemisessä. Liian usein ihmisille tapahtuu hirveitä asioita, joita pidetään itsestäänselvyyksinä. 

Lukijaa auttaa tapauksen selvittelyssä jossain määrin pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden tuntemus, psykologian opinnot ja kyky heittäytyä mukaan postmoderniin maailmaan. Teoksessa tapaa nimittäin myös itse kirjailijan. 

Erityisesti kuitenkin tykkäsin siitä, etten saanut arvattua murhaajan henkilöllisyyttä ennen loppua. Juoni etenee niin nopeesti, että poliisien puolesta tuli hiki. Ja kohta mun täytyy varmaan alottaa uudelleen alusta, että tajuan varmasti kaiken.

Ihan loistava kirja.

*kirja saatu suomalainen.comin kautta

DIY tapetti tytön huoneeseen

Tällä kertaa ”tapetoitiin” tytön huonetta. Oikeestihan se ei vielä oo tytön huone, kun sei uskalla nukkua siellä, mutta on kätevää laittaa huone valmiiks jo nyt, niin ehditään sitten vielä muuttaa mieltä ja tehdä kaikki uusiks ennen varsinaista muuttoa. Seinä maalattiin ennen muuttoa vaalean persikanvärisellä maalilla, mutta tuunaus jäi myöhemmäksi.

Projektia varten tarvitaan n. 300 pyöreää vinyylitarraa, jotka voi heittää suoraan roskiin, ja 2 purkkia kullanväristä askartelumaalia ja pyöreä vaahtomuovisivellin. Aikaa projektiin kannattaa varata muutama kuukausi, tosin sen saa valmiiksi halutessaan n. 3 tunnissa.

Poikien huoneeseen sain DIY tapetin tehtyä kätevästi seinätarroilla, käy kurkkaamassa lopputulos tästä (klik). Kuvittelin pääseväni yhtä helpolla tytön huoneessa, mutta liimattuani osan tarroista kävi selväksi, ettei tästä projektista suinkaan tulis yhtä helppo, vaan mentäisiin perinteisesti pidemmän kaavan mukaan.

_mg_2481

Kesti hetken aikaa toipua takaiskusta, ja oli vaikea päättää, mitä kokeilisin seuraavana. Yksi vaihtis oli kullanvärinen spraymaali ja sabloonat. Mutta päädyin kuitenkin hakemaan Kärkkäiseltä kullanväristä askartelumaalia ja pyöreän vaahtomuovisiveltimen.

Ensin kokeilin erilaisia sabloonavirityksiä, mutta totesin, että kaikista helpointa on pyöräyttää pelkällä siveltimellä pyörylä suoraan seinään. En merkkaillut pallojen kohtia, koska halusin epäsymmetrisen lopputuloksen, jossa kuvio harvenee alaspäin tultaessa.

Pallot vaativat kaksi kerrosta, ja toisen kerroksen pystyin tekemään jo n. tunnin kuluttua edellisestä, eli seinä valmistui muutamassa tunnissa. Hajua ei ollut nimeksikään. Pallot kiiltelevät ihanasti valossa verrattuna vinyyliin. Jälki näyttää käsityötä, eivätkä kaikki pallot läheltä katsottuna ole täysin samanlaisia, mikä ei haittaa laisinkaan.

fullsizeoutput_2557

Tytön huone on niin pieni, että säilytystila on vähissä, joten vaatesäilytyksen suhteen piti olla luova. Saimmekin käytettyä tilan katosta lattiaan ilman perinteistä vaatekaappia, siitä tulossa postausta lähitulevaisuudessa ;).